Oli synkkä ja myrskyinen yö…  kun Hyvä trio esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 2008 Folklandia- risteilyllä! Myrskyn takia laiva lähti 2 tuntia myöhässä ja ohjelmaa oli lykätty 1,5 tunnilla. Siispä Hyvä trion molemmat keikat olivat lauantain puolella. Laivaankin päästiin, vaikka soittimisto onkin tätä nykyä melko runsas. Laulajan työ on laulajan työ ja siihen kohtuullisena osana kuuluu bänditoverien (soittimien) raahaaminen. Kontrabasso, konserttikantele pöytineen, harmooni ja jouhikko (kauniisti soivia kelloja unohtamatta) kulkevat yhteisvoimin vaikka kuuhun.  

Ensimmäinen keikka soi aulassa yhden maissa. Setissä olivat tradi-pohjainen Tuonen hauki, Elinan säveltämä Valas-valssi ja Ullan säveltämä ja sanoittama Mörköjen pelotuslaulu. Tila oli hieman hankala esiintyjälle kuulemisen kannalta ja mm. jouhikko sai uusia (hienoja?) sävyjä yleisessä hälinässä. Keikasta kuitenkin selvittiin ja kuulemma yläilmoihin kuului paremmin kuin itse lavalle.

Loppuilta meni muita esiintyjiä kuunnellessa ja Pohjannaula kirvoitti triosta ja ystävistä tunnelmallisen tangon ja muita, riehakkaampia, tansseja.

Aamun keikka oli Joe´s placessa. Meininki oli aivan erilainen, kun kuulimme itseämme ja toisiamme! Soitimme Klappvalsin, Lumisade-tangon (tahi scherzon, tulkinta vapaa), Valas-valssin ja iki-ihanan Valencian. Äänimiehet Joella olivat hurmaavan ihania: asiantuntevia ja hauskoja. Onneksi ottivat vapauksia delayn(delayndelayn) kanssa - Valasvalssissa Amanda pääsi leikkimään äänellään kokonaisen lintuparven kanssa! Yleisöä oli paikalla mukavasti ja oli kiva soittaa ihka oikeille kuulijoille! Joukossa oli tuntemattomiakin kasvoja, ehkä julisteet ja flaierit olivat tehneet tehtävänsä!

Risteilyn kruunasi (ainakin allekirjoittaneelle) Hilja Grönforsin ja yhtyeensä Latso Dzintan levyjulkkarit:  Phurane mirits - Vanhat helmet - Suomen romanien lauluja. Konsertissa liikuttui kyyneliin asti.

Mukava asia risteilyssä oli myös hyttitoverimme ja roudaus-apumme Jouko. Ensi vuonna uudestaan, eiks jeh?

Loppusilauksena risteilylle oli Keski-Pohjanmaa-lehdessä ilmestynyt Tiina Ruotsalan kirjoittama juttu, jossa trioamme muistettiin seuraavasti: …” Hyvä Trio Kokkolasta on lopettelemassa, ja Amanda Kauranen kuulostaa kuulaalta linnulta. Olisi pitänyt valita kokkolalaiset heti kaustislaisten jälkeen.” …

Kiitosta vaan! t: Amanda, tosin kauraNNE