Luottamus tulevaisuuteen on välillä ollut aika tiukassa. Marraskuussa hajosi kontrabasso. Etukanteen ilmaantui konservatorion kuivassa kellarivarastossa ilkeän näköinen halkeama. Otto parka (bassoni siis). No, sehän täytyi kiikuttaa luottokorjaajalle, joka päätti tehdä siihen oikein kunnon remontin. Ja siinähän kesti. Onneksi sain bassotohtorilta kelpo kontran lainaan. Tuolla lainakontralla aion soittaa studiossakin. Omani olisi kuulemma ensiviikolla maanantaina viimein kasassa, mutta en kyllä ehdi tottua sen kaulaan näin tiukassa aikataulussa. Haen sen sitten äänitysten jälkeen.

Ei toki riittänyt se, että basso hajosi, vaan hajosi basistikin. Onnistuin soittamaan käteni rikki ennen joulua. Kyseessä oli jonkin asteinen jännetuppitulehdus tai tenniskyynärpää. Kipeää joka tapauksessa teki. Sartsa armas ystäväni riensi hätiin ja lähetti minut akupunktiota opiskelevan kaverinsa tykö. En minä neuloja pelkää, mutta täytyy myöntää että jännitti silti aika lailla. Ihan suotta jännitin. Elämäni neulatyynynä on ollut varsin mielenkiintoista. Olen oppinut yhtä ja toista kiinalaisesta lääketieteestä. Poika, joka minuun pistelee neuloja, on valtavan mukava ja asiantunteva. Täytyy kyllä kiitellä tuloksellista ja kärsivällistä käsien hoitoa. Ohjasin vielä Amandankin vastaanotolleen, jotta päästäisiin toistuvista poskiontelon tulehduksista.

Opettajanikin riensi avuksi kun kuuli käsieni tilan. Sain valtavasti kokeneemman basistin neuvoja kehon huollosta, hyvistä venytyksistä ja kaikesta millä voisin tilaani kohentaa. Nyt muutamien akupunktiokäyntien ja venyttelyn ja kaiken jälkeen alkaa olla ihan hyvä olo. Pitkistä treenipäivistä olen selvinnyt kunnialla, kunhan olen muistanut venytellä. Olen aika luottavaisin mielin tulevien studiosoittojen suhteen.

Mitä tästä opimme? Basistin tärkein työkalu ei suinkaan ole jousi tai kontrabasso vaan oma keho ja siitä täytyy pitää huolta.

-Elina