Eilinen päivä oli yhtä tulikoetta. Tassujen toimivuutta testattiin oikein urakalla ja äänitettiin koko päivä bassosooloa. Käsittelyssä oli lempilapseni Valas valssi. Jo se, että kyseessä olisi ensimmäinen levytettävä oma kappaleeni, toi kauheasti paineita. Aloitimme mikkien pystyttelemisen tuttuun tapaan kahdeksalta. Tarkoituksemme oli äänittää ensin pelkkä bassoraita viipyilevälle introlle. Hermostutti. Tulin siihen tulokseen että tämä todellakin pitäisi tehdä yksin, joten pyysin tyttöjä keksimään itselleen tekemistä studion ulkopuolella.

No kun viimein olin tyyni ja rauhallinen ja sopivassa mielentilassa aloimme nauhoittaa. Keskellä ottoa hengityksen kohdalla totesin, ettei tausta ollutkaan hiljainen. Ihan kuin joku soittaisi jotain radiopoppia... Se niistä sfääreistä ja oikeista mielentiloista. EERO! Mä en haluu tätä poppia taustalle! Hetken asiaa tuumailtuaan Eero löysi syyllisen. Yksi mikrofoni, joka vielä eilen oli täysin mykkä, mutta tänään toimi, oli päättänyt ilahduttaa meitä hiljaisella hetkellämme ihan pikkiriikkisellä popituksella. Tuollainen elosteluhan ei käy laatuun. Vaihdoimme mikitystä.

Uusilla mikeillä saimme kuin saimmekin kunnollisen oton introsta. Tämän jälkeen haettiin Ulla studioon. Seuraavaksi äänitettäisiin basso- ja harmooniraidat loppukappaleelle. Päivä oli jo puolessa eikä siitä sitten oikein mitään tullut. Sormet eivät osuneet kohdilleen ja alkoi olla nälkäkin. Palasimme asiaan lounaan jälkeen.

Väsyneenä alkoi olla vaikeaa löytää oikeaa tunnelmaa kappaleelle. Pienen tuskailun jälkeen kuitenkin ajatus löytyi. Oli jo aikakin. Päivä alkoi olla pulkassa ja Amanda, joka koko päivän oli odottanut laulamaan pääsyä, alkoi olla jo ihan hiilenä. No, oikeastaan aika viileenä hiilenä, mutta tiedän että se kysyi kärsivällisyyttä. Jätin studion luottaen siihen että Eero saa jotain irti Valasvalssin moninaisista otoksista.

 

Näissä sekavissa mielentiloissa suuntasin vielä neuloitettavaksi. Tulikoe sielläkin oli edessä. Valittelin olkapäitäni ja ratkaisuksi tarjottiin tulineulaa. Tämäkin vielä… Kädet tärisivät jo valmiiksi kun olin niin väsynyt. Sain mahdollisuuden kieltäytyä mutta pässi kun olen… Neulan kuumentaminen näytti hurjalta ja nosti pulssia. Suljin silmät ja koitin ajatella mitä tahansa muuta kuin hehkuvaa neulaa. Kuului sihahdus ja tilanne oli ohi. Siinäkö se? Olkapäässä oli musta piste kohdassa, jossa neula oli käynyt.

 

Kaikki on sujunut tähän saakka yllättävän vähillä kivuilla. Koettelin kovasti eilen Aman, Ullan ja Eeron hermoja mutta minua ei silti kivitetty. Pistin käteni koville ja vieläkin ne jaksaa soittaa. Oma armas kontrabassonikin on kuulemma jo koossa ja toimii kuin unelma. Vielä kun saadaan loput kappaleet purkkiin niin voi huokaista helpotuksesta. Luotan vahvasti siihen että asiat järjestyy.

 

 

-Elina